MeKans - meidän kansalaisakatemia
MeKans on vertaisoppimisverkosto. Sen kautta kohtaavat kansalaiset, jotka haluavat jakaa osaamistaan tai oppia uutta.
Opetuksesta ei makseta palkkaa ja osallistuminen on ilmaista. Opetuspaikat voivat olla mitä moninaisimpia: vaikka oma koti, baari, ostoskeskuksen parkkipaikka tai koulun luokka. Kansalaisakatemian kampus hajautuu kaikkialle kaupunginosiin.
Miten tehdä oma kirja (presentaatiot)
Jos osaat kirjoittaa ja käyttää tekstinkäsittelyohjelmaa, osaat myös saattaa tekstisi painovalmiiksi aineistoksi. Omakirja-palvelu auttaa kirjan taittamisessa ja suunnittelussa. Se sisältää ohjeiston ja taittopohjat, joiden avulla on vaivatonta viimeistellä teksti painokuntoon. Näytämme, miten voit helposti ja sujuvasti saattaa tekstisi painovalmiiksi tiedostoksi.
Kirjakauppa Kirja (Lasipalatsi) ja mekans-verkosto järjestää joukon tilaisuuksia oman kirjan kirjoittamisesta. Lisäksi Omakirja-palvelua esitellään Helsinki-päivänä Kontupisteessä.
Askartelua paperista ja kartongista
Paperi ja kartonki taipuu moneksi. Tervetuloa askartelemaan kauniita koristeita esimerkiksi kevään juhliin sekä hienoja kortteja, joilla muistaa vaikka valmistuvia, hääpareja tai syntymäpäiväsankaria.
Paikka: Kontulatalo, Wanha Posti
Aika: ti 22.5. klo 14-16
Opettajana kädentaitojen pitkäaikainen harrastaja ja monitaituri Margit Rantasalo. Materiaalimaksu 5 €.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset verkossa tai puh. 09-31037515.
Naurujooga
Hazel Salminen järjestää Naurujoogaa Kallion kirjaston Satulinnassa ke 16.5. klo 17
"Naurujooga perustuu intialaisen lääkärin Madan Katarian metodille, jonka mukaan "nauretaan ilman syytä" sekä käytetään hyväksi esim.
joogaan perustuvia hengitysharjoituksia. Naurujoogatunti (kesto noin 1 h) sisältää:
- Nauruun virittäviä lämmittelyharjoituksia.
- Naurujoogasession, joka sisältää myös syvärentoutuksen + muut loppuharjoitukset.
Rentoutus-venyttely Kontulan lähiöasemalla
Rentoutus- venyttelytuokio
Kontulan lähiöasemalla (Keinulaudankuja 4c, 2krs)
Keskiviikkoisin klo 11.00 (kesto n. 30min)
Tervetuloa rentoutumaan!
Maksuton, ei ilmoittautumisia
Bluesin ABC
Kurssilla tutustutaan Bluesiin maanläheisenä ja kollektiivisena musiikkina. Osallistujat rakentavat primitiivisiä soittimia. Soitin voi olla esim. yksikielinen kitara, pesusoikkobasso tai pesulauta-rytmisoitin. Valmiilla soittimilla musisoidaan.
Osallistuminen ei edellytä aiempaa soittokokemusta.
Ehdota opetusta
Mitä haluaisit oppia? Mekans-verkosto saattaa yhteen ne, jotka ovat valmiita opettamaan ja ne, jotka haluavat oppia.
Jätä meille ehdotuksesi tulevasta opetuksesta. Verkostomme laajenee koko ajan ja mahdollisuudet oppia Sinua kiinnostavasta aiheesta kasvavat.
Kädentaitojen teemapäivät: Pöytäliinojen koristelua Asukastalo Saunabaarissa
Maanantaina 7.5. ja 14.5. kello 12:00 - 15:00
Kuvioi ja koristele haluamallasi tekniikalla kesäinen pöytäliina.
Pöytäliina on osa kädentaitojen teemapäiviä.
Kädentaitojen teemapäivissä teemme ajankohtaisia ja helppotekoisia käsitöitä mm. luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Ryhmät ovat kaikille avoimia ja osassa kursseista on pieni materiaalimaksu. Tervetuloa kokeilemaan uutta!
Kädentaitojen teemapäiville ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
Espanjankurssi Asukastalo Saunabaarissa
Keskiviikkoisin 13:30 - 15:00 työpajassa (3. kerros)
Kurssilla käydään läpi kielioppiasioita ja paneudutaan fraaseihin. Opettajana Alberto
Vapaa pääsy, ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Tiedustelut numerosta (09) 31042283 tai s-posti: maunula@mekans.fi
Toivottuja opetuksia - osaatko opettaa jotakin näistä?
Espanjan, Viron ja Ranskan kielet, tankotanssi, puutyöt, piirtäminen, öljyvärimaalaus, taulujen kehystäminen, luova kirjoittaminen, saven valanta, vatsatanssi, sukan kantapään kutominen...
